ARVONTA, VOITA PUSSILAKANAT!



Joulu alkaa olemaan ohi ja uusi vuosi on ihan nurkan takana! Ihanaa, kevättä kohti taas mennään ja valon määrä lisääntyy päivä päivältä. Vuoden alku on yleensä aina uuden alku jolloin on helppo tehdä itselleen lupauksia ja ryhtiliikkeitä asioissa jotka ovat jääneet repsottamaan. 
Blogin puolella monet ovat jo huomanneet, että olen kirjoitellut täällä aika aktiivisesti ja meno sen kun jatkuu seuraavan vuoden puolella. Tulen tulevana vuonna kehittämään blogia edelleen ja katsotaan mitä saadaan aikaan. Yhteistyökumppaneita varmasti tullaan näkemään.

Blogin kävijämäärät ovat kasvaneet huimasti ja joulukuussa onkin käynyt ennätysmäärä vierailijoita blogissa. Haluan toivottaa tervetulleeksi kaikki uudet sekä vanhat lukijat. Ilman teitä tätä olisi ihan turha kirjoitella, ainakaan julkisesti. Toivon mukaan olen antanut teille sisustusinspiraatiota ja vinkkejä sisustamisen saralla. 
Tyylini on vaihtunut hieman matkan varrella ja sekin elää koko ajan. Koskaan ei tule valmista. Heh.. Mutta niinhän se menee kun hurahtaa sisustamiseen. Lisäksi opiskelen sisustus- ja tila-artesaaniksi jolloin voitte ymmärtää, että tämä kiinnostaa minua ihan ammattimielessäkin. Koko ajan seurataan tulevia trendejä ja opitaan uutta. 
 Nyt kuitenkin uuden vuoden  ja uuden alun kunniaksi haluan pitää arvonnan blogissani. Arvontaan pääsee mukaan siten, että kerrotte kommenttikenttään yhden suosikkivalaisimenne (voi myös kertoa miksi) ja saatte yhden äänen. Kaksi ääntä saa jos liittyy lukijaksi ja kolme jos linkität arvonnan blogiisi.
 Blogini on osallistunut taloon.com :n valaisinhaaste kilpailuun ja blogiani voit käydä äänestämässä täällä Klik, klik. Kaikki osallistujat voivat voittaa 300e lahjakortin taloon.com verkkokauppaan. Nyt kannattaa kyllä käydä osallistumassa ja kiitän kannatuksesta siinä samalla.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 12.1.2016 puoleltaöin.
Palkintona arvotaan kaksi Finlaysonin Valmu -pussilakanaa.

Anonyymit jättäkää nimimerkki ja sähköpostiosoite minne voin ottaa yhteyttä voiton osuessa kohdalle.
Onnea arvontaan! 
Lopuksi hieman kuvia minun joululahjastani, Tapio Anttilan suunnitelemasta Triple -valaisimesta. Se löysi paikkansa keittiöstä. Vanhasta lampusta jäi ikävät jäljet rapattuun kattoon ja pitäisi keksiä miten ne saa pois.  Keittiö vielä odottaa pintaremonttiaan joten ihan ei vielä lamppukaan pääse oikeuksiinsa tuossa tilassa, mutta kaunis se on! Kiitos pukille. <3 







63 kommenttia

  1. Oma kehu haisee :) mutta omaan kylppäriin tiensä löytänyt "kristalli kruunu" jossa isohkot lasipallot roikkuvat vesitippiona. Ei voi kyllästyä. Hienoa että väki löytää blogiin. Ja onnea valaisinhaasteeseen!

    VastaaPoista
  2. Oma suosikkivalaisin on Artekin A330S valkoisena. Ihanin valaisin, jonka tiedän. Tykkään siitä, koska on ihanan yksinkertainen, ajaton ja pienikokoinen. Osallistun arvontaan kahdella äänellä, kun liityn samalla lukijaksesi :).

    VastaaPoista
  3. Tapio Anttilan suunnitelemasta Triple -valaisin. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Suosikki valaisin on Iittalan Kuukuna - lamppu 😍 pkkirsi@suomi24.fi kahdella mukana 😄

    VastaaPoista
  5. Suosikki valaisin on Iittalan Kuukuna - lamppu 😍 pkkirsi@suomi24.fi kahdella mukana 😄

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukaan. Ikuinen suosikki on Alvar Aallon tuotannosta Secto design valaisin. Tyylikäs, ja ajaton. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Octo on mun ehdoton lemppari =). Mukaan yhdellä arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Oma lemppari Harri Koskisen suunnittelema Block- valaisin. Ajaton, ei kyllästytä vielä vuosienkaan jälkeen. :)
    tuopeh@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana!
    Suosikkivalaisimeni on Louis Poulsenin Doo-Wop kattovalaisin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. SUosikkivalaisimeni voisi olla vaikka Muuton Myy; mieluusti oikein kirkkaan värisenä, ehkä punaisena.. Mukana kaikilla kolmella mahdollisuudella. Liityin lukijaksi ja linkitin arvonnan oman blogin sivupalkkiin.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  11. Hei!

    Suosikkini on Norm 69 - valaisin. Niin huikea valaisin. Hyvä muotoilu ja valoteho sopiva.

    Hyvää uutta vuotta! Kiitos huipusta blogista!

    1 arvalla mukana!

    T. Jussi jussikookoo@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Artekin mehiläispesä on mun ehdoton suosikki <3

    VastaaPoista
  13. Lempparivalaisimeni on suuri kristallikruunu, joka löytyy olohuoneestamme. Olikohan merkki Aneta. Se on upea ja näyttävä. Mukana lukijana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Liityin juuri lukijoittesi joukkoon - siitä yksi arpa! :)
    Sitten se lemppari valaisin... Ei taida mitään yksittäistä olla mutta omistan tunnelmavalaisimena/koristeena Design House Stockholmin mustan Work Lamp -valaisimen. Se on kiva! :)

    tolli.hanna@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Liityin lukijaksi ja mun lempparivalaisin on lokki, joka löytyy meiltä keittiöstä. Jos saan sanoa vielä toisen niin blokille jos toisellekin olis paikka vielä meillä..😃 Eija.m.aalto(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Artekin Mehiläispesä on suosikkini.
    Kahdella arvalla mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Keittiön kattovalaisin....joskus vanhemmiltani saatu lahjaksi. Vaikka toisinaan siihen haaveilen Lokki-valaisinta, en taida raaskia tuota vaihtaa pis..:)
    Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  18. Lattiavalaisin Lelio. Tarvitsen uuden lampun työpisteelleni. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Tykkään eniten omatekemästä lampusta - vääntelin pajua palloksi. Sopii maisema- ja oksatapettiin hyvin ja tuo kontrastia muutoin niin pehmeille tekstiilien väreille.

    VastaaPoista
  20. Suosikkivalaisimeni on Yki Nummen Lokki. Kahdella arvalla mukana. Äänestetty on.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Kristallikruunut ovat upeita :)
    annika@esajokinen.net

    VastaaPoista
  22. Lokki-valaisin on sellainen, mitä olen pitkään himoinnut itselleni, ajaton klassikko! Kahdella arvalla mukana. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Block valaisin toimii vuodesta toiseen!
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Secto Design -valaisimet on minusta todella kauniita ja moderneja!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Kaksi arpaa. Suosikkini on Artekin A330S.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista

  26. Suosikkini on Norm 69 ja tänä vuonna sen hankin.
    Yhdellä mukana arvonnassa.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Oma suosikkini on läpinäkyvä Block valaisin. Kaunista katseltavaa, miellyttää silmiä. Omaa en omista,.. vielä. :)
    lrautio81@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Artekin A330S on suosikkini ehdottomasti! Lukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Artekin A330S on suosikkini ehdottomasti! Lukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Artekin A330S ehdottomasti täälläkin! Kaunis muotoilu. Yhdellä arvalla mukaan. :)
    Anni
    auringonlapsi80(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  31. Triple tai lokki.. Siinä pohdittavaa kumpaan sijoittaa.. partanen.elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana yhdellä arvalla, suosikkini on Triple-valaisin.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Olohuoneen liian suuri monihaarainen, vanhanaikainen lamppu, jonka ostin huutokaupasta. Se on siinä ja siinä, että on liikaa....

    VastaaPoista
  34. Muuton Myy on vienyt sydämeni täysin!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hei mukana arvonnassa! Uusi valaisinrakkauteni on Leimu.
    T. sannammpaananen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Eero Aarnion nukkumatti on aivan ihana! :)
    n.pietilainen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mun tämänhetkinen lemppari on Flosin kattokruunu kullanvärisenä! Ehkä vielä joskus, mutta ei ainakaan nyt opiskelijabudjetilla... :-D

    noraemilia.seppala at hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Suosikkini on Flossin Acro, joka ihanasti kaartuu sisustuksen ylle ja jotenkin kokoaa sen. Haaveissa semmoinen meille siis :)
    T. Anu

    anu.koutuaniemi@yahoo.fi

    VastaaPoista
  39. Artekin A330S, kromattuna ehdottomasti.
    Mukana yhdellä mahdollisuudella.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  40. Tykkään kristalliplafondeista, sopivat tänne matalaan majaammekin.
    Bloggerin kautta lukijana, eli kaksi ääntä/arpaa :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Hei! Löysin juuri blogisi ja mukana arvonnassa! Mielivalaisimeni on ihana Block-valaisin, jota olen himoinnut jo vuosikausia...toivottavasti saisin sen vielä joskus, mulla on tasavuosisynttärit muutaman viikon kuluttua...joskus toiveet toteutuvat. :-) Terkuin: Kati

    VastaaPoista
  42. Artekin mehiläispesä on ollut jo vuosia suosikkini, eikä sitä vieläkään ole mikään voittanut :> luen blogiasi vanhanaikaisesti kirjanmerkeistä, joten jos se lasketaan niin kahdella mukana! Mukavaa vuotta 2016 sinulle!
    - Karamelli / cupido.maxi@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Moikka!
    Suosikki valaisinemi lienee jokin missä on paljon blingblingiä... Tosin haluaisin kupla , block ja muumu valaisimen :)) Eli luulisin että mieleni muuttuu kovin usein :)
    2 mukana
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Suosikkivalaisimeni on meillä oleva Valinten vihreä aito retrovalaisin, jonka tarkempaa mallia tai nimeä en tiedä. :)
    Kahdella mukana.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Tahtoisin itselleni sellaisen suuren Lokki-valaisimen :)
    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana kahdella arvalla, seuraan blogiasi Bloggerin kautta :)
    Ultimaattinen unelma- ja suosikkivalaisimeni on edelleen vuosien jälkeen Lokki valaisin. Olen jo kauan haaveillut kyseisestä valaisimesta, enkä ole vieläkään raaskinut ostamaan sitä. Nyt tänä vuonna aijon kuitenkin toteuttaa haaveeni ja ostaa sen viimein! Kiitos myös kivasta blogista ja ihanasta arvonnasta.

    VastaaPoista
  47. Suosikkini on Octo. Sellaisen kun joskus valkoisena saisi :)
    Yhdellä arvalla mukaan. Kauniit pussilakanat.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. En oie varsinaisesti valaisimia ajatellut tai haaveillut, meille yleensä kotiutuu vain joku mieleinen. Eikä meiltä löydy designvalaisimia. Mutta nyt kun oma maku alkaa muuttua hieman selkeämpään, on Octo valaisin alkanut viehättää.

    Yhdellä arvalla mukana :)

    satulinnablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ja yhdellä mukaan. Sofia

    VastaaPoista
  50. Kahdella mukana ihanassa arvonnassa. Iittalan Kuukuna-valaisin miellyttää silmää erityisen paljon. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tädiltä peritty pöytälamppu, jossa vihertävä alabasteri jalka:)

    Kahdella arvalla mukaan, liityin lukijaksi.

    sireeni5@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Artekin mehiläispesä miellyttää, yksi arpa!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Ikean isoin Maskros kattovalaisin näyttää upealta meidän korkealla olohuoneen katolla.

    VastaaPoista
  54. Muuton Myy lamppu on aivan ykkönen <3 Kahdella arvalla mukana :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Mä annan ääneni Norm 69 valaisimelle. Kokeilen onneani yhdellä arvalla :)
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Minun suosikkivalaisin on meiän makkarin pyöreä pallovalaisin. Siitä tulee kauniita kuvioita. Yhellä mukana. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Kiki Katia Susannan suosikkini on kristallivalaisin :) ;)

    VastaaPoista
  58. Oma makuuhuoneen kattovalaisin: ajaton, valkoinen
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Ekana tulee mieleen Kartellin Bourgie, se on sopivassa paikassa kaunis.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  60. Nolona täytyy myöntää, että valaisimista tiedän todella vähän. Muumipeikko valaisin kuitenkin on yksi, mikä olisi todella hieno omistaa (lastenhuoneessa).

    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  61. Iittalan Leimu on mielestäni upea. Yhdellä mukana.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Eero Aarnion tupla kupla :)

    Jenni (jenni.hepooja@gmail.com)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.