Mallan Makeat - satumainen sisustuskahvila



Juurikin niin kuin otsikko sanoo - satumainen sisustuskahvila!

Nimittäin heti kun tämän kahvilan pihaan ajaa, alkaa huokailu vaaleanpunaisen pitsihuvilan edessä; voih kuinka persoonallinen, kaunis ja erilainen kahvila täällä onkaan, keskellä Ilmajokea, Etelä-pohjanmaalla. Ja sen voin taata, että huokailu jatkuu sisällä...

Me SObloggarit saimme kutsun tulla vierailemaan kahvilassa, mutta minähän toki olen käynyt liikkeessä jo monet kerrat, sillä opiskelen nimittäin samalla paikkakunnalla ja koulupäivän jälkeen joskus piipahdan Mallan herkkuja notkuvan vitriinin äärellä ja samalla katsastan uutuudet ja muut sisustustavarat.

Vaikka oma sisustustyylini on aika erilainen, aina jotain ostettavaa liikkeestä löytyy. Ja ennen kaikkea se vanhan talon tunnelma ja romanttisuus sekä rosoisuus joka ei ole liian mietittyä vaan olotila liikkeessä on enemmänkin rennon kotoinen jopa siinä määrin, että melkein tekisi mieli heittää pitkäkseen kahvilassa olevalle sohvalle. Tunnelma on myös inspiroiva ja varsinkin nyt kun kevään uutuudet loistivat hyllyillä kilpaa ihanissa kevään väreissä! Täältä voitte nähdä mitä minulle kaupasta tarttui mukaan klik, klik

Kahvila on auki torstaista lauantaihin joten suunnatkaan nokkanne kohti Ilmajokea jonain kauniina kevätpäivänä, takaan että nautitte.

Aurinkoisin terveisin Marika





2 kommenttia

  1. Aivan ihana puoti! Haluaisin niin päästä käymään tuolla. Ehkä kesällä...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.