Joulu ja paras joululahja ikinä!


Oikein mukavaa joulua kaikille!
Toivottavasti teillä on ollut mukava joulu ja hyvää mieltä ympärillä.
 Viimeisemmät päivät ennen aattoa oli täynnä kiirettä ja järjestämistä.
En ehtinyt tännekään oikein kommentoimaan mitään.
Täällä on kuusi kannettu sisään ja koristeltu, joka oikein haettiin omasta metsästä tällä kertaa.
Yleensä ollaan ostettu pihtakuusi, joka ei niin varise.
Ja ovat kyllä mahtavan tuuheita.
Tämä oman metsän kuusi on tällä kertaa yllättävän tuuhea. : )

Pukki kävi tietenkin eilen ja toi varsinkin nuorimmaiselle paljon kivoja lahjoja.
Me isommat tyydyimme vähempään.
Pukkina toimi tällä kertaa vanhin poikani ja kyllä siinä oli jännitysmomentit huipussaan
niin pukilla kuin meillä muilla.
: D

Mutta hienosti meni!


Olemme viettäneet jo ns. useamman "aaton" kun oman sukuni kesken pidettiin oma pikkujoulu jo
muutama viikko sitten ja miehen puolella pidettiin muutama päivä ennen aattoa, jolloin kaukaisia serkkuja oli myös kylässä.

Kätevää purkaa näiden pienten ihmisten jännitystä kun lahjoja tulee pikku hiljaa.
Jouluaattona käytiin toisessa mummolassa ja aattoilta sitten ihan oman perheen kesken.




Tarkoitus olisi nähdä nyt vielä hyviä ystäviä kun lomapäiviä on useampia vielä edessä.
Lisäksi syödään hyvin ja nautitaan kiireettömästä elosta kunnes taas arki alkaa.

Olen puhunut teille jo muutamaan kertaa salaisuudesta ja se paljastuu nyt tässä..
 MINUN PARAS JOULULAHJANI IKINÄ!

Saanen ilmoittaa, että aloitan tammikuun alussa sisustusartesaanin opiskelut!
Asia varmistui juuri ennen joulua ja olen niin innoissani.
Kerrankin teen sitä mistä olen aina haaveillut.
Ties vaikka kouluttautuisin vielä tuostakin ylemmäksi kun oikein innostun.
Muutoksia elämään on näköpiirissä ja minä rakasta muutosta!

Saatte myös seurata opiskelujani myös tämän blogin kautta.
Mukavaa eikö totta!





2 kommenttia

  1. Onnittelut opiskelupaikasta! Kuulostaa kivalta :)

    Ihanat joulun jatkot!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea opiskelupaikan saamisesta! //Sonja

    VastaaPoista