Tuunattu Ikean KALLAX -hylly


Maalausurakkaa tehdessäni minun täytyi siirtää huonekaluja pois urakan tieltä ja Ikean iso Kallax -hylly oli jo mielessäni menossa varastoon huonon kuntonsa vuoksi. Hylly oli saanut kolhuja ja oli kellastunut vuosien saatossa. Mieleeni juolahti kuitenkin kokeilla tuunata hyllyä hieman,ensimmäisenä pesin hyllyn maalipesulla ja hioin hyllyn pinnat päällisin puolin, hyllyjen sisäpuolet päätin toistaiseksi jättää tekemättä jos kokeiluni ei onnistuisikaan. 

Sen jälkeen maalasin pinnat samalla maalilla kuin hyllyn takana olevan seinänkin. Vetelin pienellä telalla vetoja sikin sokin, että pinnasta tulisi elävä. Etupuolella olevat ohuet kaistaleet yritin vetää tasaiseksi. Sitten jännityksellä odotin hyllyn kuivumista. Kerroksia vedin muutamia. Hyllyn taakse olemme laittaneet jo aikaisemmin läpikuultavan pleksin.



Ylläolevassa kuvassa voitte nähdä hyllyyn tekemäni vedot. 

Yllättyksekseni Kallaxin hyllystä tuli tosi kiva ja se sai ihan uudenlaisen ilmeen! Tykkään! Vaikka seinä on maalattu juurikin samalla harmaalla sävyllä niin minusta lopputulos on yllättävän kaunis. Joskus vain täytyy kokeilla ja yllättyä!

Aion maalata myöhemmin myös hyllyn sisäosat ja ajatus olisi, että osassa olisi mustat laatikot ja jotkut hyllyistä voisivat olla auki. Laitan teille nyt kokonaiskuvan seinästä sekä hyllystä. Osa laatikoista on vielä kaupassa ja osa laatikoista jo parhaat päivänsä nähneet eli reissu Ikeaan olisi varmasti kohta ajankohtainen. Osan laatikoista korvasin jo olemassa olevilla vaaleanpunaisilla laatikoilla. Toki ne eivät siihen jää, eikä maalipötitkään kuulu sisustukseemme.  : ) 

Kallax -hylly on tuossa tosi käytännöllinen sillä meillä ei ole hirveästi ylimääräistä kaappitilaa joten laatikkojen uumeniin saa kätevästi säilöön lapasia ja pipoja ja muuta tavaraa. Hyllyn päälle asettelin hieman joulua. 

Lauantai terveisin Marika






Ei kommentteja