Juhannus & Marseille -saippua


Se on sitten keskikesä.  Juhannus, suomalaisten odotettu keskikesän juhla!

Meidän oma terassi on meidän kesäkeidas; aivan kuin olisi mökillä. Ai että, kun mä nautin! Täällä on kaikki mitä tarvitaan ja lisäksi tässä voi puuhastella kaikenlaista ja nauttia perheen keskinäisestä ajasta. Aurinko paistaa ja eipä tässä muuta voisikaan toivoa (paitsi sitä järvimaisemaa). Täydellinen juhannussää. Ja oikein mukavaa juhannusta sinne ruudun toisellekin puolelle, nauttikaa!. : )

Aurinkoisena kesäaamuna on ihana poimia luonnonkukkia ja asetella niitä erilaisiin maljakoihin. Jotenkin tosi terapeuttista.  Löysin meidän kukkapenkistä yhden ainokaisen Pioninkukan, jonka kukkiminen oli jo ehtoopuolella ja päätin napata sen meidän maljakkoon. Kukka on vielä aika nuori, toivotaan että kukkisi lisää.









Sain testattavaksi ranskalaisen Terra Provencen (klik) luonnonkosmetiikkaa. Kaikki heidän tuotteensa ovat ympäristöystävällisiä ja kierrätyskelpoisia, muovipulloja myöden. Tuotteet saapuivat minulle juuri ennen juhannusta ja mikä voisikaan olla sopivampi ajankohta testailla laadukkaita kosmetiikkatuotteita kuin juhannus. Juhannuksena nautitaan luonnosta, saunotaan joka aistilla. Itse muutenkin rakastan tuoksuja ja olen se, joka ruuvailee jokaisen purnukan kaupassa auki ennen ostoa. Toki vain ne, jotka saan auki. Heh.

Testattavaksi sain Olivi Verte -suihkusaippuan, Linden Flower -käsivoiteen ja  Marseille -saippuakuution. Marseille tarkoittaa samaa kuin oliiviöljysaippua. Saippua on valmistettu 72% kasvisöljystä ja se on valmistettu aidon perinteen mukaan padassa. Tätä voi kuulemma käyttää myös käsipyykkiä pestessä. Täytyypä testata. Suihkusaippua ja käsirasva tuoksuvat taivaallisen ihanilta kun niitä tuossa jo kokeilin. Taidan tuoksua tänään aikamoiselta kukkatarhalta. Ai että, minä tykkään! Terra Provencen tuotteita myy ainkin Stockmann ja Seinäjoella Sapira.

Suuntaan siis saippuan ja suihkusaippuan kanssa illalla juhannussaunaan. Vihta on jo tehty ja sauna pesty puhtaaksi.


Marika

(postaus toteutettu yhdessä Terra Provencen -maahantuojan kanssa)





4 kommenttia

  1. Ihania juhannuskuvia <3 nuo tuotteet ovat kyllä hyviä ja ilmesesti muutenkin tykättyjä :)

    Oikein ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, no näin olen kuullut. Enkä yhtään ihmettele. 😊 Samoin sinne. ❤

      Poista
  2. Pionia en kyllä kimpusta löydä.. tuo lilapinkki on jokin ohdake, "partasudiksi" meillä sanotaan. Tienvarsilla kasvaa, rikkaruoho siis mutta toki omalla laillaan kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni ei ole tuossa kimpussa vaan kuudennessa kuvassa. 😊 Minusta juuri noista "rikkaruhoista" saa kauniita kimppuja.

      Poista