Asuntomessujen inspiroivimmat kohteet

Terkkuja Porin Asuntomessuilta!

Kävimme muutaman SObloggarin kanssa tutustumassa Porin  asuntomessujen kohteisiin Pressipäivänä, viime torstaina. Hurautimme autolla heti kukonlaulunaikaan Poriin ja samana iltana hurautimme myös takaisin Seinäjoelle. Oli kyllä aika raskas, mutta antoisa päivä kierrellä kohteita ja nauttia kauniista kesäpäivästä.

Asuntomessualue on aika lähellä Porin keskustaa, jonka vieressä virtaa Kokemäenjoki. Uudet talot törröttivät vieri vieressä siististi suorissa riveissä. Kasvillisuutta on vähän, koska alue on uusi.

Ulkoa en juurikaan kuvia ottanut, mutta sisustuksista sitäkin enemmän. Listasin tähän mielenkiintoisia kohteita asuntomessuilta, mistä itse erityisesti pidin.


Kohde 16. Bunkkeri.

Vanhaan Shellin autovajarakennukseen on tehty persoonallinen ja kaunis koti. Sisustussuunnittelun on toteuttanut Annaleena Hämäläinen /Hakola. Tuo Roosa sohva yhdistettynä vihreään ja graafiseen mattoon, on niin minun makuuni. ♥️


Kohde 19. Villa Karhu.

Tämä kierrätyskalustein sisustettu koti on yksi mielenkiintoisimmista kohteista. Kaikki sisustusesineet, matot sekä huonekalut ovat maksaneet yhteensä 1500€. (Lukuunottamatta viherkasveja).  Tässä kohteessa riittää katseltavaa, joten käykää ihmeessä kurkistamassa tähän kiehtovaa kotiin.
Sisustuksen on suunnitellut Frida Steiner.



Kohde 18. Kotoisa.

Tässä kodissa huomio kiinnittyy kauniin vihreään seinään sekä vaaleisiin puukalusteisiin jotka sopivat täydellisesti toisiinsa.


Kohde26. Talo Haltiatar.

Tämä oli ehkä ainoita kohteita, joka säväytti minua myös ulkoapäin. Talon sisällä tyyli jatkui juuri samanlaisena, mitä se päällepäin näyttikin. Paljon puupintoja, musta keittiö jossa oli runsaasti tilaa. Olohuoneessa oli kauniit vehreät maalaukset. Todella ihana! Mietimme vain porukalla, miten puupintojen käy ajan kanssa. Tummuuko ne vai onko keino pitää pinnat vaaleina myös jatkossa.
Sisustuksen on suunnitellut Paula Hellberg.


Kohde 4. Pohjanvalo.

Tämän kohteen sisustussuunnittelijan kädenjälki ihastuttaa minua joka kerta. Adalmiinan Helmi on sisustanut Fiskarhedenvillan kohteita jo useampana vuotena. Paljon kivoja yksityiskohtia ja varsinkin työhuone oli mielenkiintoinen.


Kohde 5. Herukka.

Talo näytti päällepäin hyvin tavalliselta, mutta sisällä oli todella mielenkiintoisia juttuja. Erityisen kaunis oli huone, jossa oli lasinen pyöreä pöytä, roosa/liila matto sekä sohva. Ihastuin tähän näkyyn ja noihin tauluihin seinällä. Katosta roikkuu lasimobile, joka oli kaunis yksityiskohta. Kaunista kerrassaan!
Sisustusuunnittelija tässä kohteessa Marjut Tolonen.

Siinä pieni kurkistus vuoden 2018 Asuntomessuille. Kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa.

Kauniita kesäpäiviä toivottaen!
Marika





2 kommenttia

  1. Hyvin on samoja kohteita tallentunut minunkin kameralleni. Harmi kun ei törmätty pressipäivänä!

    VastaaPoista
  2. Varmaan turhaan enää odottelen lupaamaasi juttua Mikkelin asuntomessuilta. Silloin oli pieni alkumaistiainen ja kovasti olen odotellut lisää sieltä, mutta olet jättänyt näköjään Mikkelin jo rauhaan. (Meitä hyvämuistisia voi olla muitakin kuin minä, jotka odottelivat.)
    Tämä oli ihan kattava ja hyvä tämä Porin juttu.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.