Makuuhuone






Minne katosi se keväinen sää, aurinko ja lämpö?
Täällä sataa ainakin vettä ja taitaa seassa olla räntääkin.
Höh, olisin mieluusti nähnyt kevään jo alkavan aurinkoisine päivineen ja iloisine ihmisineen.
Sitä siis odotellessa ja intoani lisää tuo minun uusi lasitettu parvekkeeni joka odottaa
sisustamista kuumeisesti.
Parveke on isompi kuin olohuoneeni ja tulee olemaan kesällä varmasti yksi lempparipaikka.
Sinne tuodaan vielä vanhasta kodista pöytä ja alla olevassa kuvassa näet uusimmat hankintani eli Hobby Hallin hulabaloo -päiviltä (vai mikä lie) ostetut ronttinkikalusteet, huippuhalvalla!

Yläkuvissa minun ja nuorimmaisen makuuhuoneesta kuvaa.
Huone on vielä ihan kesken, mutta jotain ollaan saatu aikaiseksi. Uusin hankinta on juuri Ellokselta kotiutunut valkoinen päiväpeitto.
Huoneessa on yksi seinä tuollainen tumma turkoosi - oikein kaunis minusta! Sen kaveriksi en osannut ajatella muuta kuin valkoista, kuinka ollakaan. : )


Toisella seinällä (josta en vielä kuvaa teilla julkaissut, on pikkuneidin valtakunta) on Ikean lokerikkohylly johon on laitettu lelut ja neidin kirjat.
Perinteistä lastenhuonetta ei tästä tehty, lelut pyritään pitämään laatikoissa ja kaapeissa silloin kun niillä ei leikitä. Neiti täyttää toukokuussa kuusi vuotta ja lelujen määrää onkin jo saanut karsia aikamoisesti kun niillä ei vain yksinkertaisesti leikitä sekä paljon jätettiin myös leluja tyttären isän luo, sillä siellä on myös oma huone jonne mahtuu paljon kaikkea.
Tämän ikäisen suosikkilelut onkin sen verran pieniä (Petshop, barbie, My little Pony), etteivät tarvitse niin isoa tilaa, mutta ovat sitten imurin riesana sitten hyllyjen ja sänkyjen alla. ; ) Miten ihmeessä tekevätkään noin pikkuruisia osia lasten leikkeihin?!


 Mutta nyt minun täytyy mennä valmistautumaan messuille lähtöön, täällä on nimittäin meneillään Pytinkimessut.
Rakentamisen ja sisustamisen messut.
Täytyy mennä katsastamaan mitä uutta on tuloillaan ja moikkamaan muutamaa luokkakaveria jotka ovat messujen osastoilla.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Marika






6 kommenttia

  1. Näyttääpäs oikein kivalta :) mukavaa päivää messuille :)

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää makuuhuoneessa ja blogissasi :) Jäänpä seurailemaan blogiasi! TErvetuloa vastavierailulle :) Aurinkoista viikonloppua!

    T: Kaaru - www.pienilintukoto.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan värinen tuo sinertävä seinä. Minkä sävyinen tuo on? oon miettinyt just jotain tollasta lasten huoneen seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en tiedä sävyn nimeä, mutta voin yrittää tiedustella sitä. :-)

      Poista

Kiitos kun jätit viestin.