Pääsiäiskoristelua!


Olemme viettäneet pari päivää sairastupaa nuorimmaisen sairastaessa ja minulla on ollut hieman aikaa koristella kotia pääsiäiseen. Lasten tekemät koristeet kaivetaan kaapista ja munat asetellaan koreihin joka ikinen vuosi. Kuopukselle niin tärkeä rituaali ja mukavaa minunkin mielestäni, mutta ei siinä aina äidin sisustusmakuja kysellä. Mutta suotakoon se heille.  : )

Toki sitten olohuone on äidin valtakunta, jonne laitetaan hillitymmin koristuksia.
Rakastan kukkia ja on voi kuinka ihanaa on, että nykyään kimpun voi ostaa mistä tahansa marketista ja valinnanvaraakin on tulpaaneista - valmisiin leikkokukkakimppuihin.  Eikä ne siellä maksa maltaita, silloin niitä tulee ostettua melkein joka ikinen viikko kotia koristamaan. 

Prismasta minulle tarttui käteen myös tämä ihana Lennolin keltainen, hieman oranssiin taittuva koristetyyny. 
Ihana piristys harmauden keskelle ja voi vitsi miten tuollainen yksittäinen väripilkku voikin piristää!
Olen oikein tyytyväinen ostokseeni.
Olen aika klassisten ja maanläheisten värien ystävä, mutta juurikin pienillä asioilla voi kotiin saada nopeasti uutta ilmettä! Yleensä se menee niin, että keväällä suosin hieman keltaista, limeä ja turkoosia. Syksyllä taas siirrytään hieman tummempiin sävyihin kuten esim. violetin sävyihin. Nyt uutena villityksenä, olen ihastunut sinisen sävyihin.
Vuodenaikojen mukaan siis mennään monesti, punaisen ähky tulee yleensä jo sitten heti joulun jälkeen ja koti pitää saada riisua kaikesta krääsästä nopeasti. Oikeastaan kevään odotus alkaa tammikuusta ja sisustusinspiraatio alkaa tuosta hetkestä.
Onko tuttua?
Vaikka kun ulos katsoo, ei näky ole kovin keväinen, niin kyllä se aurinko sieltä vielä pilkistää risukasaankin ja tuodaan aurinko olohuoneisiin vaikka kukkasin!

Marika




2 kommenttia

  1. Ihana blogi löytyi täältä ❤️Klikkasin itseni lukijaksesi :) Iloista pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos happystarhome ja tervetuloa mukaan! : ) Mukavaa pääsiäisen aikaa myös teille.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.