Makuuhuoneen uusi kaappi


Rentoa sunnuntaita!

Täällä on saatu mukavasti hommia eteenpäin viikonlopun aikana ja makuuhuoneeseen saatiin koottua vaatekaappi (muutaman hikipisaran kera), jonka ostin paikalliselta nettikirpputorilta. Tarkkasilmäisemmät ovatkin jo nähneet kuvia instassa, tuosta minun vaatekaappiprojektistani. Kaappi on tuollainen perusvaatekaappi (pienellä budjetilla hankittu), jota sitten hieman tuunailin mieleiseksi.

Kun kaappi oli koottu siihen pisteeseen, että vain ovet puuttuivat. Sain ajatuksen laittaa ovien tilalle verhon. Hieman testailin ensin, miltä tuo verho näyttäisi ja niin päädyin yhden oven ja verhon yhdistelmään.  Ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Minusta tuo verho tuo mukavaa pehmeyttä huoneeseen ja verhon takaa pilkistää puiset henkarit ja muutama suosikkivaate. Hyllylle asetin äskettäin kirpputorilta löytämäni mustan korulippaan. Teksti on vähän hämäävä, sillä omistan vain rihkamaa. heh. Asentamatta jäänyt peilillinen ovi laitettiin nojamaan vaatekaapin toiseen päätyyn, sillä siellä sijaitsee vaatehuoneeni, minun valtakuntani.

Makuuhuone tulee kokemaan muitakin uudistuksia ja päätyseinän tapetti poistetaan kokonaan (ainakin nyt olen sitä mieltä). Pääni suorastaan paisuu kaikista ideoista ja inspiraatio on huipussaan. Pikku hiljaa koti muuttuu sellaiseksi omanlaiseksi ja viihtyisäksi meidän tarpeita ajatellen. Säilytystilasta on ollut huutava pula, varsinkin vaatteiden osalta.








Olohuoneen sisustus etenee myös ja vielä puuttuu osasta printtijulisteista kehykset. Lisää kuvia sitten, kun taulut saadaan seinälle. Tässä kuitenkin muutama fiiliskuva uudelleen järjestetystä olohuoneesta.

Marika





2 kommenttia

Kiitos kun jätit viestin.