Talouspaperiteline puuhelmistä



Käyn joka maanantai-ilta kansalaisopiston sisustuspainotteisella Diy-kurssilla. Siellä meillä oli mahdollisuus ostaa erikokoisia puuhelmiä ja tehdä niistä mitä nyt sitten ikinä keksimmekään. Itse olin nähnyt jossain tällaisen puuhelmistä tehdyn talouspaperitelineen ja päätin tehdä meille sellaisen. Minusta puuhelmet on kauniita ja olen monesti haaveillut puuhelmistä tehdystä lampusta, kuten esimerkiksi Aarikan valikoimasta löytyy.

Talouspaperitelineen toteutus puuhelmillä on yksinkertainen ja helppo. Varsinkin kun puuhelmet olivat siinä nenän edessä. Heh. Tässä minun talouspaperitelineessäni puuhelmien koko on 30mm ja niitä on yhteensä 41kpl. Puuhelmet ovat Paapon valikoimasta täältä. (jos helmiä ei löydy valikoimasta, ne voi olla väliaikaisesti loppu) Paapo myy kaikenlaisia askarteluun sekä käsitöihin liittyviä tarvikkeita. Kannattaa käydä tutustumassa sivuihin. Paapolla näytti olevan juuri nyt langoista -30% alennus sunnuntaihin saakka.

Puuhelmet pujotin juuttilankaan, jota minulta löytyi jo valmiina.  Langan päihin tein sellaisen solmun, joka on sitten helppo avata, aina kun rulla täytyy vaihtaa. Sen jälkeen vain ripustin tarrakoukun keittiön kaakeliin ja homma oli valmis.
Kaunis ja yksinkertainen yksityiskohta keittiössä ja ihan itse tehty. Lopuista helmistä tein vielä pannunalusen, joka tuossa viimeisessä kuvassa näkyy pöydällä. Ostin myös hieman pienempiä helmiä, katsotaan mitä niistä keksisi tehdä.

Kivaa viikonloppua!
Marika






5 kommenttia

  1. Olisipa täälläkin tuollainen sisustuspainoitteinen diy-kurssi kansalaisopistossa, menisin heti!
    Kiva idea ja näyttää myös tyylikkäältä :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen jotain puuhelimistä tehnytkin.Tämä on kiva idea!Hinnaltaan helmet ovat aika kalliita varsinkin isot.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana! Minäkin menisin tuollaiselle kurssille heti, jos täällä sellainen järjestettäisiin!

    VastaaPoista
  4. Hauska idea! Tyylikäs ja käytännöllinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.