Ensimmäinen kurkistus meille



Avaan teille kotiani pikku hiljaa, sillä en ole nyt viime aikoina ottanut uusia kuvia. Kuvat ovat viimeisimmän kolmen kuukauden aikana otettuja. Muutoksia niistä on siis voinut tapahtua. Petraan tuota kuvien ottamista tässä lähiaikoina. Kunhan tuo aurinko hieman näyttäytyisi niin saisi hieman valoa kuvaamiseen. Ikävän pimeä vuodenaika nyt.

Ensimmäinen kuva on keittiöstä erkkeriin päin. Erkkerin pöytä on korkeakiiltovalkoinen ja meillä ns. vieraspöytänä. Keittiössä oleva puupöytä on arkikäytössä. Vielä muutama vuosi sitten kaikki huonekalumme oli tummaa puuta ja olenkin pikkuhiljaa vaihtanut niitä valkoisiksi. Meiltä löytyy niin Ikean huonekaluja kuin löytöjä fb-kirppareilta sekä ihan uutena ostettua. Korkeakiiltovalkoinen on mielyttänyt silmääni eniten, mutta nyt olen alkanut haaveilemaan myös puuhuonekaluista sinne sekaan. Ihan kliinisen valkoisesta sisustuksesta en pidä, koti pitää olla asutun näköinen. 
En ymmärrä miten jotkut saa pidettyä niiin minimalistisena kotinsa, koska meillä viiden hengen taloudessa se ei kyllä onnistu mitenkään päin! : )

Tykkään siististä kodista ja tavaraa ei saa olla liian paljon.
En silti ole hysteerinen siivooja vaan tietyt asiat saavat odottaa vaikka yön yli, aamulla
ehtii jos illalla on väsy.

Tykkään asetelmista ja tavarat hyllyillä sekä pöydillä on aina tietyssä kulmassa ja järjestyksessä.
Huomaan heti kun joku on käynyt niihin koskemassa, jos sitten ei ole osannut ihan samoin
niitä laittaa kun minä. : ))

Kotimme on myöskin erittäin valoisa, erkkeri on etelään päin ja valo pääsee sisään koko päivän!
Valoisuus on erittäin tärkeää ja siksi meillä on myös paljon erillaisia valaisimia.
On tunnelmantuojaa ja sitten sellaista joka oikeasti valaisee.



 Keittiön kaapistot on vanilijan/pähkinänväriset.
Ne haluaisin vaihtaa jossain välissä valkoisiksi. Valkoinen tuo puhtauden tuntua sekä
avaruutta. Valkoiseen saa kivasti myös yhdistettyä voimakkaita värejä niin halutessaan ja
valkoinen tuo ne kauniisti esille.


Pidän paljon aidoista kukista ja minulla onkin melkein aina leikkokukkia pöydällä.
Ruusut ei meillä jostain syystä menesty montaakaan päivää, mutta nämä neilikat menee pitkään.
Talvella kun lämmitämme taloa myös puilla takassa, kukat eivät meinaa menestyä ollenkaan.
Takka sijaitsee tuon kaapin takana ja tuo sen verran lämpöä että kukat nuukahtaa helposti.
Mikään viherpeukalo en silti ole. : )



Mukavaa tiistaita kaikille!


 

















2 kommenttia

  1. ihanan valoisaa kyllä ja nuo Kastehelmituikut on ihania! onko teillä aina noin siistiä? =)

    VastaaPoista
  2. Hei Anna, se on kyllä talon yksi parhaimmista puolista. Kyllä meillä välillä nuorimmaisen leikit on lattialla levällään useamman päivän ja tiskit odottaa laittajaansa. Mutta yleisesti meillä on aika suht siistiä. Olen kova järjestelemään tavaroita, mutta huono viemään esim. mattoja ulos. Ne ulkoilee kerran talvella ja sitten kesällä. : D

    VastaaPoista