Sunnuntai nojatuolissa


Sunnuntai - älä tee mitään päivä!

Takana on mukava viikonloppu ystävien kanssa. On välillä ihanaa olla yhdessä omien ystävien kanssa ilman, että muu perhe on kotona. Tehdä ruokaa, juoda kuohuvaa, jutella ja hassutella. Aamulla tehdään aamupalaa yöpaidat päällä. Otetaan torkut ja taas jutellaan. Ilman kiirettä ja hälinää. Kukaan ei vaadi mitään eikä sano, ettei ole tekemistä.

Yleensä tulee valvottua aamun pikkutunneille asti ja sunnuntai menee täysin oleiluun ja nojatuolissa nuokkumiseen. Heh. Mutta eihän se mitään, joskus täytyy vain saada relata. Äitiyden lisäksi täytyy muistaa olla myös ystävä ja ladata omia akkuja. Ystävistä saa voimaa arjessa jaksamiseen. Olen onnekas, että minulla on ihania ystäviä ympärilläni. En voisi ajatella elämää, etten saisi omaa aikaa ja vanhemmiten olen sitä osannut myös enemmän ottaa.

En olekaan esitellyt teille meidän uusinta huonekalua, nojatuolia, joka on löytö kirpputorilta. Löydettyäni tuolin kirpputorilta, ajatukseni oli hieman kaksijakoiset. Tuoli muistuttaa minua jostain 90 -luvun sisustustyylistä, joka hieman puistattaa minua. Nojatuoli oli kuitenkin musta ja jalka kauniin puinen ja joku, en tiedä itsekään mikä, tuolissa minua viehätti. Hinta oli  myös todella edukas, joten päätin kotiuttaa sen meille. Ajattelin katsoa, kuinka nojatuoli sopisi kotimme olohuoneeseen ja aivan varmasti, tuolille löytyisi muutakin käyttöä, kun on näitä nuoria aikuisiakin talossa.

No mitäs pidätte? Onko tämä ihan hirveä vai voiko tätä ajatella pitävänsä olohuoneessa? Tuolista tuli heti kovin suosittu, onhan siinä mukava loikoilla.










5 kommenttia

  1. Hassu juttu, kun me sisustimme miehen kanssa meidän pari vuotta sitten remontoimaamme taloa (no on täällä jotain vielä kesken) niin ostimme kaksi näitä ihan samoja nojatuoleja!!! Mies oli ihan innoissaan mutta minä en ihan täysillä. Vuoden niitä katselimme ja aloin kaivata vaaleaa perussohvaa. Meillä on kuitenkin musta lattia, joten jotenkin ne eivät vaan sopineet tänne. Muuten, jos oikein innostut tuolista mulla olisi toinen -saat halvalla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs sattui! 😄 Mistä olet tuolit hankkinut? Meille ei mahdu toista nojatuolia ja yritän sulatella nyt tätä yhtäkin. 😂

      Poista
  2. inusta kaunis ja kelpais myös jos olis tilaa...

    VastaaPoista
  3. Jos siitä itse tykkää, se on hyvä. ☺ Musta se sopii teille hyvin kun muu ei ole "ysäriä".

    VastaaPoista
  4. Jos siitä itse tykkää, se on hyvä. ☺ Musta se sopii teille hyvin kun muu ei ole "ysäriä".

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.