Uusi valaisin sekä kaunis amppeli


Niin vain uusi viikko taas alkoi.

Tämä viikko on kyllä täynnä kaikenlaista mielenkiintoista ja kivaa! Ensinnäkin valokuvauskurssi ja sisustuskurssi jatkuvat tuttuun tapaansa, yhtenä päivänä pitäisi käydä kuvaamassa kukkasia naapurikunnan kukkakaupassa ja  torstaina olisi Sanbergin uuden tapettimalliston tsekkaus Helsingissä. Loppuviikosta meille saapuu palju! Ihan vain viikonlopuksi ja siitä sitten lisää ensi viikolla, kun juhlat on juhlittu. Juhlimme nimittäin pienellä porukalla syntymäpäiviäni. Lisäksi äitini täyttää pyöreitä ihan kohta ja olen hänelle apuna. Huh, lisäksi tietenkin on huolehdittava pienemmän harrastukset ja koulut. Kyllähän tässä tekemistä piisaa, mutta hyvähän se on kun on mieleistä tekemistä.

En viikonloppuna ehtinyt kuvailemaan oikein mitään, vaan aika meni lasten kanssa touhutessa. Meille saapui kuopukselle "uusi" sänky ja hänen huoneen järjestelimme ihan uudella tavalla. Huone ei ole ihan valmis vielä, mutta nappasin aamupäivällä teille kuvia puolivalmiista ja voitte auttaa minua huoneen seinävärin/tapetin valinnan kanssa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.



Kerroinkin jo, että kävin Ikeassa jokin aika sitten. Sieltä mukaan tarttui tuo erkkerissä oleva Sinnerlig -valaisin. Edellinen valaisin oli myös kaunis, mutta emme saaneet sitä kunnolla asennettua tähän (joku hässäkkä jota en oikein ymmärtänyt) ja se tuntui ehkä hieman liian pieneltäkin. Tämä Ikean valaisin toimii tässä hyvänä yleisvalona ja koska istumme pöydässä lähinnä vieraiden kanssa, on valaisin ihan riittävä tähän erkkeeriin. Tykkään!
Kuvissa on myös Ellokselta meille saapunut amppeli. Eikö kaunis?
Meillä on kyllä viherkasvit tuplaantuneet tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja minusta ne tuovat ihanaa kontrastia ja lempeyttä sisustukseen. Onneksi ne myös tykkäävät meidän valoisasta kodistamme. Kunhan vain muistan kastella tarpeeksi. Heh.
Amppelin alla on Ikeasta ostettu bambutuoli, jonka päälle laitoin myös viherkasvin. Olisin ottanut noita tuoleja mukaan toisenkin, jos vain kyytiin olisi mahtunut. Bambu on yksi suosikkimateriaaleistani ja tuoli on minusta niin kaunis! Siitä tulee mieleen Etelä-afrikan safarihenkinen bambumaja jossain sademetsän liepeillä. Heh.

Reipasta viikkoa siis sinnekin, yritän palata mahdollisimman pian huudeille, tuon lastenhuoneen kanssa.

Terkkusin Marika





2 kommenttia

Kiitos kun jätit viestin.