Makuuhuoneen muutos: kuvat ennen ja jälkeen




En nyt malta odottaa, että saisin sisustettua makuuhuoneen täysin valmiiksi, sillä siihen voi vierähtää aikaa. Vaan näytän teille sen, mitä tähän asti olen saanut aikaan. Poistin makuuhuoneen päätyseinästä tapetin ja maalasin seinän Tikkurilan Mantteli M499 -sävyllä. Mietin kauan Tikkurilan Denim-sävyn sekä tämän Manttelin välillä, mutta muut perheenjäsenet tykkäsivät enemmän tästä Manttelista, joten valitsimme sen. Ja eipä syyttä, onhan se tosi kaunis harmaa! Tykätään kaikki hirveästi.

Makuuhuoneessa ollut sängynpääty muutti uuteen kotiin ja nyt sängyssä ei ole mitään päätyä. Päätyä korvaamaan olen hankkinut pari taulua ja hankintalistalla on lisää tauluja, kun vain löydän sopivia.
Kaapista löytyi erilaisia tyynynpäällisiä ja asettelin ne rykelmäksi tuohon päätyyn. Hieman keltaista, vihreää ja valkoista.  Päiväpeittoa ei ole, vaan graafinen torkkupeitto toimii osittaisena päiväpeittona jalkopäässä. Tykkään tällaisesta hieman poheemista ilmeestä. Lakanat mieluiten pellavaa ja hieman ryppyiset, kuin sellainen täydellisesti siloiteltu sänky. Heh.

No miltä näyttää?





Ja tältä makuuhuone näytti ennen. Kuva on vuoden takaa ja tekstiilit olen jo ehtinyt vaihtaa tämänkin kuvan jälkeen, mutta tapetti ja pääty ovat poissa. Valaisin katossa on edelleen sama. Tarkoitus olisi vielä jatkaa ikkunaseinän maalaamisella.



Makuuhuoneen toisella seinällä on valkoinen vaatekaappi, johon olen ripustanut verhon ja poistanut ovet. Minusta näin tästä peruskaapista tuli persoonallisempi ja osa vaatteista näkyy hauskasti kaapista. Makuuhuoneessa on myös pieni vaatehuone, josta olen tehnyt itselleni askarteluhuoneen. Esittelen sen teille kun se on valmis.

Marika



8 kommenttia

  1. Tuo on kyllä hyvänvärinen harmaa. Muutenkin kivannäköistä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis väri!
    Ihana tunnelma ja minäkin tykkään ryppyisistä pellavalakanoista ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä muutos! Ja, tuo Mantteli on kaunis sävy, myös meillä täällä yhtenä vaihtoehtona.
    Niin, ja makuuhuoneenne näyttää oikein mukavalta!

    VastaaPoista
  4. On kyllä hyvän näköinen ja paljon parempi:)
    Olen itse myös tehnyt saman ratkaisun,että makuuhuoneen kukkatapetti vaihtui harmaaseen maaliin (joka itseasiassa näyttää kuvan perusteella aika samalta kuin teillä,vaikka on eri sävy) ja koko tilasta tuli paljon rauhallisempi ja helpompi sisustaa muutenkin!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.