Kukkatapetti työhuoneessa


Hei ihanat!

Mitäs kuuluu? Toivottavasti teillä on ollut kiva kesä, vaikka ilmat ovat olleet kovin vaihtelevat. Minäkin alan pikku hiljaa palailla tänne bloggaamisen pariin ja ensimmäisenä minun täytyy esitellä meidän uusi työhuoneemme sisustus. Tänä kesänä ei ole remonttia tehty viime kesän malliin, mutta sentään jotain on saatu aikaiseksi.

Vanhin poikani muutti pois kotoa ja hänellä ollut huone muutettiin työhuoneeksi. Meillä on ollut tarvetta työhuoneelle ja nyt se vihdoin oli mahdollista! Minulla on paljon askarteluun tarkoitettua tavaraa sekä teen töitä kotoa käsin. Työpisteeni on tähän asti ollut lähinnä keittiönpöytä tai sohvanurkkaus. Heh. Olin kovin innoissani tästä mahdollisuudesta saada tavarat kädenulottuville sekä omille paikoilleen. Ai että minä nautin! Halusin myös työhuoneesta inspiroivan ja persoonallisen. Mietin pitkään maalin ja tapetin välillä, kunnes se The tapetti tuli minua vastaan RTV:llä. Se on Raschin kaunis Emilia -kukkatapetti. Toinen vaihtoehto olisi ollut Tikkurilan Denim-maali, mutta se sai nyt jäädä tapetin tieltä. Kaunis olisi sekin ollut, mutta nyt tapetti vei voiton. Eikä kaduta yhtään, kukkatapetti on aivan ihana!



Tapetoimme huoneesta vain yhden seinän ja muut seinät odottaa vielä maalia sekä listojakin puuttuu. Esittelen teille nyt hieman keskeneräistä, mutta kun en malttanut odottaa, että huone olisi täysin valmis. Työhuone on sisustettu aika pitkälle jo olemassa olevilla huonekaluilla. Työpöytänä meillä on 60x100cm kokoinen Ikea pöytä, joka maksaa Ikeassa noin 20e. Hankimme toisen juuri samanlaisen Ikeasta ja asetimme ne vastakkain ikkunan eteen. Pöytä on aika pieni, mutta meille riittävä. Läppärit kun ei paljon tilaa tarvitse ja näin saimme kaksi työpistettä huoneeseen näppärästi.


Työtuolit ovat mummoni vanhat ja niitä meiltä löytyi sopivasti kaksi kappaletta. Huoneen tunnelmaksi halusin tummia sävyjä sekoitettuna puunsävyihin. Tätä värimaailmaa näkyikin aika paljon tämän vuoden asuntomessuilla. Ristomatti Ratian sohva mahtui huoneeseen myös hyvin ja siinä voi sitten lukea lehtiä tai kirjoja kaikessa rauhassa. Huoneen toinen pää on vielä kesken ja sinne ostin Ikeasta ihanan simppelin Vittsjö-hyllyn. Laitan siitä kuvia, kun saan sen kuvattavaan kuntoon. Matto olikin minulla jo omasta takaa ja se on Ikean juuttimatto. Olemme todella tyytyväisiä huoneen tunnelmaan ja siitä tuli toimiva vaikka ei mikään tilaihme olekaan! Mitäs mieltä olette? Iskeekö teihin kukkatapetit?

Marika


8 kommenttia

  1. Ihastuttava tapetti. Meiltä puuttuu myös työhuone tai työnurkkaus ja välillä oikein ärsyttää kun tekee etätöitä ja valloittaa koko ruokahuoneen työpisteekseen. Katsotaan jospa saataisiin asialle jotain muutosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Ihastuin heti. Kyllä meilläkin on monta vuotta täytynyt olla ilman työhuonetta, työpiste joskus oli olohuoneessa, mutta sekin otettiin jonkun huonekalun tieltä pois. Muutenkin on kiva kun olisi se rauha. Olohuoneessa tai keittiössä sitä kun ei ole. Ja niin tuttua tuo tavaroiden levitys!!

      Poista
  2. Viihtyisältä näyttää työhuoneessa ja tapetti on upea!

    Kiitos kysymästä, kuuluu ihan hyvää! Lomat on lomailtu ja arki rullaan jälleen omalla painollaan. Tässä juuri hieman omaa blogia päivittelen. Vielä yritän löytää kirjoitusvimman jostakin, ollut kadoksissa jo hetken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Varmasti aika monella lomat alkaa olla lopuillaan. Meillä vielä lomat jatkuu muilla, tyttöllä alkaa koulu ja minä pikku hiljaa alan tekemään tässä ohessa hommia. Kyllä minäkin olen pitänyt nyt vähän taukoa kirjoittelusta. Tekee välillä hyvää. Kyllä sinäkin varmasti vielä kipinän löydät.

      Poista
  3. Tapetti on mielenkiintoinen.Tumma on nyt ollut maalina trendikäs,mutta tapettinakin kiva valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tummat sävyt ovat kovasti trendikkäitä. Myös kukkatapetit! Kivaa piristystä!

      Poista
  4. Kukat jees, mutta tummuus ei iske meikäläiseen - valkoisen ja vaaleiden värien kannalla olen pikemminkin, mutta saahan sitä tykätä mistä vaan! :) Kiva että olette nyt saaneet työhuoneen ja sen ehostuksen hyvään vauhtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. : ) Minä kyllä tykkään tummastakin jossain määrin, makuasioitahan nämä. Työhuoneeseen olen todella tyytyväinen.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin.