Makuuhuoneen rento ja maanläheinen tunnelma! (paljon kuvia!)



Kurkistetaan meidän makuuhuoneeseen pitkästä aikaa. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät välitä pedata sänkyään joka ikinen päivä! Tykkään, että makuuhuone on huoleton ja rento. Petivaatteet ja itse peti tuulettuu päivän aikana, kun siinä ei ole hirveää kerrosta peittoja.

Tämän huolettomuuden takia olen suosinut pitkään pellavalakanoita, jotka saa tarkoituksella jäädä hieman ruttuun ja vinksalleen. Päiväpeitto on ollut minulle kuin kirosana, joka aina jää lojumaan lattialle. Sitten sitä pyöritellään tuolilta toiselle, eikä siinä ole minun mielestäni mitään järkeä! Lopuksi sullon sen kaappiin pölyttymään. Heh.

Ja kyllä, äitini opetti minulle petaamaan sängyn joka ikinen päivä! Olen luonteeltani hieman höllempi ja minusta sisustamisessa täytyy olla jonkin verran rentoutta. Tietysti, jos makuuhuone olisi heti kaiken kansan nähtävillä, niin se olisi toinen juttu. Nyt makuuhuoneemme on sellaisessa paikassa, ettei siihen tule kiinnitettyä huomiota.



Mutta siis, kyllähän minä päiväpeitoistakin tykkään. Niitä on vuosien mittaan ollut erilaisia eri materiaaleilla. Jostain luin, että päiväpeitteet tekevät taas paluun - nythän trendi on ollut päinvastainen. Kyllähän se niin on, että makuuhuone on huolitellumpi päiväpeiton kanssa - ei siitä mihinkään pääse.

Minä kipaisin viime viikolla postissa hakemassa Elloksen alesta löytämäni ihanan päiväpeiton! Se on juuri sopiva materiaaleiltaan kuin tunnelmaltaan meidän makuuhuoneeseen. Ja hintakin oli niin naurettavan vähän, että olen enemmän kuin tyytyväinen. Materiaali on 50% puuvillaa ja 50% pellavaa ja pesulapun mukaan päiväpeite on suunniteltu Ruotsissa. Se on juuri sopivan rento ja letkeä, sellainen jonka voi vain heittää sängyn päälle ja pienet rutut tekevät siitä vain ihanamman! Viehättääkö sinua tällainen rento makuuhuone?



Makuuhoneen sisustus muuten vaatisi omasta mielestäni hieman päivittämistä ja nyt katse kiinnittyy tuohon tauluseinään sekä valaisimeen. Nämä tulevat vaihtumaan pikapuolin ja ehkä yöpöydät siinä samalla, kunhan vain löydän sopivat. Tuo aito itämainen matto on mummoni vanha ja se on edelleen niin ihana!

Kirppikseltä löysin vanhoja henkareita, jotka toivat mieleeni amerikkalaisen maalaisromantiikan. Ne maksoivat kokonaisen euron ja ovat kauniisti kuluneet. Tällainen rosoisuus viehättää minua suuresti ja inspiroidun tällaisia löytöjä tehdessäni. Kiertäkää ihmiset kirpputoreja sekä kierrätyskeskuksia. Niistä tekee paljon kivoja löytöjä, edullisesti!

Rentoa viikonloppua toivotellen!
Marika











4 kommenttia

  1. Ihana tunnelma teidän makkarissa! Meillä on makkarissa ihan suoraan silmien edessä,kun tullaan sisälle ja mua ärsyttää kun se pitää olla aina kunnossa! Kiva löytö tuo päiväpeitto ja nuo henkarit♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥️ Kyllä voin kuvitella, että harmittaa pitää peti koko ajan tip top!

      Poista
  2. Mulla on huonoja kokemuksia pellavalakanoista. Ne on niin karheita, että hiukset katkeilee, mulla on pitkät selkään ulottuvat hiukset, ja kasvojen iho on ryppyinen aamulla! Kun vaihdoin takaisin mankeloituihin satiinilakanoihin, kumpikin ongelma ratkesi. Ja satiinilakanat tuntuvat ihanan viileiltä iholla. Ehkäpä nyt pysyn nuorena!
    Mä olen ihaillut teidän laattalattiaa! Meillä on tuollainen vain keittiössä, harmittaa ettei laitettu koko taloon niinkuin teillä näköjään on. Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satiini on kyllä silkkisen pehmeää ja liukasta! Meidän pellavalakanat ei ole kyllä karheat vaan pehmoiset. Mutta käytänkin kuivausrumpua ja se tekee pyyhkeistä kuin petivaatteista pehmoisia. Kiva kun joku tykkää meidän laattiasta kun itse haluaisin jotain muuta. 😁

      Poista

Kiitos kun jätit viestin.