Vinkki kukkien asetteluun



Selatessani kerran erästä lehteä, minulle tuli vastaan ohje, miten saisi kätevästi leikkokukat aseteltua maljakkoon ilman, että kaatuilevat minne sattuu. Ajattelin tuolloin, että onpas hyvä idea ja laitoin ohjeen "korvan taakse".  

No tuli se päivä, kun yritin kirpparilta löytämääni maljakkoon asetella kukkia jotenkin kauniisti. Maljakko on matala ja halkaisijaltaan sen verran iso, että kukat lähinnä makasivat reunoilla. Jostain mielen sopukoista muistin tuon ohjeen ja päätin kokeilla sitä, vaikka olin hieman skeptinen, kuinka teippi pysyisi maljakossa pitkällä aikavälillä.

Eli vinkki on niinkin yksinkertainen, että tarvitset vain teippiä.
Tein maljakon päälle ristikon teipistä ja asettelin jokaisen leikkokukan erikseen aina yhden ruudukon sisään. Todella kätevää. Teippi pysyi ja on pysynyt jo monta päivää ihan samanlaisena, kuin sen siihen laitoinkin. Tietenkin pitää varoa, ettei teippi kastu. 

Näillä näkymin meillä tullaan näkemään ristikoita myös muissa maljakoissa. Tällä tavalla voi luoda omanlaisia asetelmia maljakkoon. 

Viikonlopputerveisin Marika

PS: huomatkaa blogin uusi banneri. Yksinkertainen on kaunista, eikö vain. : ) 








6 kommenttia

  1. Hyvä idea, jonka itsekin olen bongannut, mutta joka on sitten unohtunut taas. Sitä yleensä päätyy leikkaamaan varret sen verran lyhyiksi, etteivät kukat makaa laidoilla. Josko nyt ensikerralla muistaisi kokeilla tätä keinoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mulla on myös taipumusta unohtaa, mutta kerrankin muistin. : )

      Poista
  2. Hyvä idea ja näkymätön kukkatuki :)
    Oikukkaat kukat saa ojennukseen maljakosta riippumatta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.